Kokemuksia pyörän lampusta

Tuolla aiemmin kirjoitin ostaneeni Dealextremestä kirkkaan led valon pyörääni. Nyt alkaa siitä olla sen verran kokemuksia että voi kertoa niistäkin jotakin.

Ensinnäkin, uutta akkua en ole Dealextremeltä saanut, vaikka sähköpostin perusteella olivat pyytäneet lampun valmistajaa sellaisen minulle lähettämään. Kaikki alla oleva siis koettu 3300mAh NiMH akulla, ei alkuperäisellä Lion-akulla.

Heti ensimmäisten satojen metrien aikana tuli selväksi että täydellä teholla valo on liian kirkas. Silmä tottuu kirkkauteen niin ettei mitään mikä on valokeilan ulkopuolella näe. Toki sillä on hyvä antaa etäältä hellävaraista merkkiä esim. lapsille tai koiran ulkoiluttajille että tiellä on muitakin liikkujia.

Himmeämpi valoteho sensijaan on hyvä. Akun kestosta ja silmämääräisesti näyttää että se on noin 1/4 täydestä tehosta. Silti se valaisee liikennemerkit ja aurauskeppien heijastimet katuvalaistuksessakin n. 200m etäisyydeltä mikäli osuvat valokeilan kirkkaampaan osaan. Lamppu onkin syytä asettaa pyörässä sellaiseen kohtaan että sen suuntausta pystyy ajaessa muuttamaan, se kun ei isommassa tärinässä tahdo pysyä suunnassa ja alkaa joko häikäisemään vastaantuijoita tai näyttämään liian alas. Siksi en ole tätä esim. kickbikessä käyttänyt, sitä kun ei oikein voi ajaa yhdellä kädellä. Tuon lisäksi asennuksessa on tärkeää se, ettei mikään vaijeri tms. tule lampun valokeilan eteen, loistavat nimittäin silloin kuin “naanatalin aurinko” lähietäisyydellä ja häiritsevät varsin tehokkaasti ajamista.

Valokeilan kirkkaamman ja himmeämmän osan raja saisi olla vähän pehmeämpi. Jotakin saattaisi häiritä taskussa oleva akku ja sieltä lampulle tuleva johto, mutta ainakin nojapyörässä tuo toimii noin ihan moitteetta. Eikä unohdu valo päälle kun akku tulee takin mukana aina sisälle.

Siinä tulikin kaikki moitteet sitten mitä tähän mennessä on ilmennyt. Varsin hyvä valinta siis _erittäin kirkasta_ lamppua hakevalle. Vaikea kuvitella omalle kohdalle tilannetta jossa noin kirkas lamppu olisi oikeasti tarpeellinen, ainakaan tieliikenteessä.

This entry was posted in Crank Forfard, Kickbike, Nojapyöräily, Työmatkapyöräily. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin Kokemuksia pyörän lampusta

  1. Päivitysilmoitus: Loppu hyvin, kaikki hyvin. | Nojis

  2. Päivitysilmoitus: Sekalaisia syyskuulumisia | Nojis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s